Purjehdus Suomenlahden yli lasten jollalla

Viisi vuotta sitten sain ajatuksen. Olisiko pienellä lasten optimistijollalla mahdollista purjehtia Suomenlahden yli? Oma 35 vuotta vanha optari löytyisi meinaan vielä tallin nurkasta. Ajatus oli kutkuttava mutta tuolloin se jäi tekemättä. Nyt tilanne oli toinen ja ajankohtakin parempi. Seikkailun suunnittelu alkoi pari kuukautta sitten ja kohta olinkin jo testaamassa optaria ja varusteita jäiden keskellä. Ihan hyvinhän se meni. Kaikki on nyt saatu valmiiksi ylitystä varten.

Tarkoituksena on siis purjehtia yksin Suomenlahden yli Virosta Helsinkiin 35-kiloa painavalla purjejollalla ilman saattovenettä. Itselle painoa on kertynyt liki 100 kiloa eli kokoa on noin kolme kertaa venettä enemmän.
Huhtikuussa tehtävälle ylitykselle kertyy matkaa noin 70 km ja arvioin sen kestävän noin 15 tuntia.

Haasteita matkalla tuovat ilman ja meriveden kylmyys, laivaliikenne sekä pitkä aika ahtaassa ja kiikkerässä veneessä. Säätilan ja varsinkin tuulten on osuttava kohdilleen.

Ylityksellä joudun liikkumaan vilkkaalla laivaväylällä ja se aiheuttaa minulle yhden suurimmista riskeistä. Tilanteen, jossa laiva ajaisi päälle. Laivat eivät todennäköisesti näe tutkalla pientä kulkijaa ja tuskin rahtilaivan komentosillalla käy kenelläkään edes mielessä, että joku purjehtii huhtikuussa ammeen kokoisella paatilla Virosta Helsinkiin. Laivaväylän ylitys pienellä jollalla kestää useita tunteja, joten jännitystä ei tule puuttumaan...

Jatkuvasti kasvava laivaliikenne huolestuttaa muutenkin Suomenlahdella. Suomenlahti on yksi maailman vilkkaimpia merialueita ja päivittäin jopa 20 tankkilaivaa kuljettaa valtavia öljymääriä lähimeremme poikki Venäjältä maailmalle. Tähän päälle vielä muut alukset. Kesäaikana kapealla ja matalalla Suomenlahdella voikin pahimmillaan huristella jopa 500 laivaa.

Toivottavasti pahoilta tankkereiden yhteentörmäyksiltä ja karilleajoilta vältyttäisiin, vaikka se tuntuukin väistämättömältä jossain vaiheessa. Siitä seuraava öljyvahinko pilaisi meremme, saariston ja lähialueet vuosikausiksi eteenpäin. Jos suuronnettomuus kuitenkin kävisi, on tärkeää, että Suomella ja lähivaltioilla olisi valmiudet ja tietotaito luonnonkatastrofin hoitamiseen. 

Toivon, että purjehdukseni lisää osaltaan tietoisuutta Suomenlahden kasvavasta laiva- ja öljyliikenteestä ja sen todellisista ympäristöriskeistä Itämerelle ja meille kaikille.

Terveisin,
Ruffe

PS. Tässä linkki, josta pääsee seuraamaan laivaliikennettä Suomenlahdella: MarineTraffic ja seuraavasta linkistä pääsee mukaan harjoituksiin Lauttasaaren edustalle: Testipäivä 3