Suomen ensimmäinen avomerikelpoinen kaislavene valmistuu.
Kari ”Ruffe” Nurmi aikoo kokeilla, voiko Suomenlahden ylittää kaislaveneellä, jonka rakennusmateriaalina on suomalainen järviruoko. Ensimmäiset kellutuskokeet lupaavat hyvää.
Ruffe on aiemmin ylittänyt Suomenlahden Thor Heyerdahlin Kon-Tiki -lautan inspiroimalla laiturilla vuonna 2015, joten kokemuspohjaa hankkeen toteuttamiseksi löytyy. Tämän kertaisen aluksen esikuvana on toiminut RA-kaislavene, jolla Heyerdahl ylitti Atlantin valtameren vuonna 1970.
Kaislaveneen runko valmistui kahdessa viikossa Helsingin Messukeskuksessa, ja mukana rakentamisessa on ollut kaislarakentamisen ammattilainen.
-Kaislaveneen rakentaminen on ollut mielenkiintoinen prosessi, sillä vastaavaa ei ole Suomessa ja suomalaisista materiaaleista aikaisemmin tehty. Ensimmäisessä vesillelaskussa testattiin aluksen kantavuutta, joka todettiin riittäväksi, jotta hanketta voidaan jatkaa. Seuraavaksi testataan aluksen purjehdusominaisuudet, Ruffe kertoo.
Kaislavene muodostuu neljästä erillisestä kaislaponttonista, jotka on sidottu toisiinsa ja puiseen runkoon, joka muodostaa rakenteen selkärangan. Yhden ponttonin sitomiseen on käytetty noin 200 metriä köyttä, ja kaiken kaikkiaan veneessä on köyttä noin kilometrin verran. Aluksen pituudeksi tuli kahdeksan metriä, joka on noin puolitoista metriä suunnitelua pidempi. Leveyttä aluksella on noin kaksi metriä ja arvoitu paino on noin 800–1000 kiloa.
-Suomenlahden ylitys on tarkoitus tehdä kesäkuun alussa Tallinasta Helsinkiin. Ylitys tapahtuu itsenäisesti ilman saattovenettä. Meillä on Helsingissä kuitenkin oma turvavene valmiudessa, jotta mahdollisessa hätätilanteessa ei tarvitse turvautua pelastusviranomaisten apuun, Ruffe painottaa.
Ylityksen arvioitu kesto on 1–2 vuorokautta. Kaislavene on varustettu tutkaheijastimella ja yhteydenpitovälineillä. Mukana on myös pieni sähköperämoottori, jolla on mahdollista väistää laivoja tuulen loppuessa.
Hanketta voi seurata Ruffen sosiaalisen median kanavista Facebookissa, Instagramissa ja YouTubessa sekä osoitteessa ruffe.fi.
Lisätietoja:
Kari ”Ruffe” Nurmi
Puh. 040-505 4412, S-posti: [email protected]
Vuoden matkapurjehtijaksi vuonna 2018 valittu Ruffe on kokenut valtameripurjehtija ja seikkailija. Ollessaan vasta 23-vuotias hän purjehti Suomesta Amerikkaan ja takaisin. Myöhemmin Ruffe on mm. purjehtinut arktisten Huippuvuorten ympäri muoviveneellä. Hänet tunnetaan myös omaperäisistä tempauksistaan veneilyn ja luonnon puolesta. Ruffe on Suomen valtameripurjehtijat ry:n puheenjohtaja.