Vene

Magdalena Fjord

S/Y Ruffe

S/ y Ruffe on pieni, suuri purjevene. Sillä on purjehdittu mm. kaksi kertaa Atlantin valtameren yli ja pohjoisen napa-alueen tuntumassa Huippuvuorten ympäri.

Vene on toiminut SYKE:n ”tutkimusaluksena” mikromuovi-, meriroska- ja pohjamaalitutkimuksissa.

Veneellä on tehty myös veneilyopetustyötä ja viety yli 200 ihmistä purjehduksen ja meriluonnon pariin.

Bavaria
Vene on mallimerkiltään saksalainen Bavaria 300 vuosimallia 1989. Kyseinen malli korvasi päivitettynä Bavaria 30:sen.

Kohtaloa uhmaten annoin veneen nimeksi S/Y Ruffe, joka on myös lempinimeni. Perinteisesti veneen nimen pitäisi olla kolmitavuinen naisen nimi, joka päättyy vokaaliin, joten kauas päädyin siitä . Ruffe on ollut hyvä nimi ja saanut osakseen ansaittua hilpeyttä...

32 vuotta samalla veneellä
Vene on ollut minulla uudesta saakka eli nyt 32 vuotta ja se on edelleen erinomaisessa kunnossa. Se on kuin vanha kaveri, jonka kanssa ollaan yhdessä purjehdittu maailman merillä. Pituutta veneellä on 9,55 m ja leveyttä 3 metriä. Vene on hyvin ja vahvasti rakennettu. Pohjassa on mm. kevlar-vahvistukset vesilinjan alapuolella keulassa sekä kölin ympärillä.

Vene on kokoonsa nähden sisätiloiltaan erittäin tilava ja toimiva. Kunnon pentteri eli keittonurkkaus, reilu karttapöytä ja tilava vessa, jossa wc-pönttö oikeaoppisesti asennettu pituussuuntaisesti. Takakajuutta ja keulapiikki ovat 30-jalkaiseksi avaria. Tosin seisomakorkeudesta veneen sisällä on turha edes haaveilla, sillä pituutta allekirjoittaneelle on kertynyt 188 senttiä.

Salongin kaksi täysmittaista punkkaa kummallakin laidalla on pitkänmatkanpurjehduksilla toimiva ratkaisu, ja meripunkkien asentaminen niihin on helppoa. Nämä paikat ovat ylivoimaisesti parhaat paikat nukkua avomerellä. Pentteri eli keittiö on riittävän kokoinen. Kolmiliekkinen kaasuliesi uunilla, kahdella altaalla varustettu tiskiallas sekä tilava kylmälaatikko varmistavat miehistön hyväntuulisuuden kelissä kuin kelissä.

Kansiratkaisultaan vene on selkeä ja siinä on tiikkikansi käytännöllisyyden vuoksi. Tiikkikansi ei ole märkänä liukas ja se on lämmin takapuolta vasten varsinkin täällä pohjoisessa. Kolikolla on myös kääntöpuolensa, sillä tumma tiikkikansi on tuskallisen kuuma kävellä paljain jaloin kovassa auringon paisteessa.

Tiikkikansi ei alunperin ollut ns. aito vaan vanerilevyn päälle kiinnitetystä tiikkiviilusta tehty. Kansi meni alle kymmenessä vuodessa siihen kuntoon, ettei siinä voinut paljain jaloin kävellä ilman tikkuja jaloissa. Vuonna 2001 vanha kansi poistettiin ja tilalle vaihdettiin täystiikkikansi. Työn teki Jan-Markus Roos Espoon Venepalvelusta ja työn jälki oli loistavaa. Samalla vaihdettiin veneeseen uusi kattoluukku.

Veneessä on ruoriohjaus. Ruoriohjaus vie enemmän tilaa istuinlaatikosta, mutta pitkillä pitkillä purjehduksilla ohjaaminen on mukavampaa ja rasittaa vähemmän niskaa.

Veneessä on astetta isommat päävinssit. Tosin ne olisivat voineet olla vieläkin isommat varsinkin kovan tuulen purjehduksessa.

Moottori
Valitsin veneeseen alunperin 18 hv Volvo Penta –moottorin. Vakiona olisi tullut 9 hv moottori. Vaikka kyseessä onkin purjevene, tehokkaan moottorin etua monissa tilanteissa ei voi väheksyä. En ole kenenkään kuullut valittavan tehokkaammasta moottorista purjeveneessä, mutta liian pienistä vakiomoottoreista kylläkin. Varsinkin pitkänmatkanpurjehduksessa ja erityisesti vuorovesialueilla liikuttaessa tehokkaan moottorin edut tulevat kiistatta esille.
Vuonna 2004 veneeseen vaihdettiin uusi, makeavesijäähdytteinen, 19-heppainen Volvo Penta.

Purjeet
Veneeseen tuli vakiona North Sailsin läpilatoitettu isopurje ja vaneen keulapurje, rullagenua, teetettiin Suomessa. Etupurjeen alaliesma leikattiin korkeammaksi, jotta kovassa kelissä kannen yli lyövien aaltojen iskut purjeeseen ja takilaan olisi pienempi. Purje ommeltiin WB Sailsissä ja olen ollut siihen erityisen tyytyväinen. Purjehdin alkuperäisillä purjeilla lähes 25 vuotta. Vuonna 2013 veneeseen vaihdettiin uusi purjesetti Huippuvuorten purjehdusta varten. Purjeet ommeltiin jälleen WB-Sailsilta ja ovat olleet erityisen toimivat. Arvostan purjeissa eniten kestävyyttä, käsiteltävyyttä ja mahdollisuutta korjata niitä itse. Isopurjeessani on reivejä 3 sekä tuplamäärä ratsastajia, jotta rasitus purjeeseen olisi pienempi.

Molentum Oy